
Mies vähän puhui tänään, että sen piti alunperin olla hänen työpöytä. Mutta jonkinlainen helmien maihinnousu on vallannut sen.
Kävi niin, että lyhensin yhden helmiketjun langan liian lyhyeksi, joten jouduin kehittelemään sopivan työkalun sen kiinnittämiseen:

Tietysti virkkuukoukkukin olisi saattanut ajaa saman asian, mutta yhtään ei löytyny mistään. Eikä ihan vähällä taida löytyäkään tästä kaaoksesta.
Lisäksi vielä kuva kavivärjäystuloksista:

Vihreä on porkkanan varsista, tumma oranssinkeltainen sipulinkuorista (pääaisassa keltasipulia, seassa vähän salottia), vaalea punertava sipulinkuorivärjäyksen jäännösvesillä, vaaleanruskea yläkulmassa venäläisellä teellä. Muut ruskeat ovat luonnon värejä.
Värjääyksen on tehty ilman puretuksia ja muita lisäaineita. Pitäisi tässä alkaa perehtymään tarkemmin värjäyksen teoriaan ja käytettäviin aineisiin. Kunhan vain saisi nuo teksti paperille, että voisi niitä sängyssä lueskella.
Tänään ihanaisesta rojukaupasta tulin ostaneeksi itselleni, alennusmyynnistä, penaalin. Ihanan kummitus Laban aineisen. Marimekkojankin olisi ollut alle puoleen hintaan, mutta ne olivat tylsiä tuohon verrattuna.
Kommentit